maanantai 17. lokakuuta 2011

Fiona - alakontaktiharkka - 7, 8 ja 9 pv

Hienosti ollaan edistytty.
Videopätkä päivältä 7

ja päivältä 8

Päivänä 9 tehtiin aamulla ihan saman tyyppistä harkkaa kuin päivänä 8, joten vahvistettiin jotta voin olla laudan molemmin puolin ja tulee kunnon suoria 2on/2off kontakteja.

Nyt pitääkin sitten tehdä laudan päähän varma tasaava kiinnitettävä palkki, jotta voidaan alkaa ottaa suoraa yli tulevaa harkaa ... joka sitten alkaa jo vaikuttamaan ns oikealta toiminnalta ilman tuota kiepsahdusta.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Fionan alakontaktiharkka - 6 päivä

Tänä aamuna Fionan kanssa alakontaktitreenissä meikäläinen jo seisten niin edessä että vähänä molemmille sivuille päin ... vielä ei kuitenkaan levyn suuntaisesti naamat samaan suuntaa ... ehkä viikonloppuna päästään jo siihen asti :)

torstai 13. lokakuuta 2011

Fionan alakontaktiharkka - 5 päivä.

Ensin osa 1, jossa Fiona jo kivasti hakeutuu laudalle ja kääntyy ohjaajaan päin.
Tässä ohjaaja noin 1,5m päässä edelleen lattialla istuen.

Osa 2, huomasin että namin antaminen suoraan suuhun jättää kivasti pois tuon etsiskelyn ja myös keskittyminen mielestäni parani.
Poikkeava palkkaus, lentää lattialle ainoastaan vapautuksissa.
Pikku hiljaa alkaa jo itse tarjoamaan etutassut lattialle ja takatassut laudalla :)

Fiona (14.) & Caamos (6.) ja Heta (15.) Keppitreeni.

Caamoksen harkasta tarkemmin lappisblogin puoella.
Fionalla tuo samainen 2 porttia, jota yritettiin saada ihan suoriksi, valitettavasti kun melkein jo onnistuttiin liukastui tyttö metalli jalkaan ja tuo toi epäröintiä suorituksiin. Mutta onnkesi se into ja halu sieltä taas palasi ja saatiin vielä onnistuneita otoksia treenin loppuun.
Alla pari videopätkää Fionan keppitreenistä, kiitos Marja kuvaamisesta :)


Hetan kanssa otettiin samaista porttirivistöä kuin viimeksi, mutta nyt lisättiin siihen hyppy hyvin eri kulmista tullessa ja lopuksi pitihän meidän kkokeilla myös putki & hyppy yhdistelmä keppirivistöä ennen. Olin ihmeissäni miten hyvin Heta oikein toimi, Jee !!! 

Samalla saatiin harjoiteltua myös takaakierto, niin vasemman että oikean siivekkeen puolelta, plus poispäin kääntyminen vasempaan, joka toimi sekin hyvin!

Tässä muutama kuva eri kulmista / yhdistelmistä.


Ja sitten liitettynä eteen vielä putki :)



Tässä Hetan videopätkät

Huomasin tuossa vasta videota katsoessa että tulimme harjoitelleeksi myös putki-hyp-kepit sarjassa keppien takana puolen vaihdon :)

 

Fionan alakontaktiharkka - 4 päivä.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Fionan alakontaktiharkka.

Nyt on neljänä päivänä harkattu laudan kanssa ("lauta" = liimapuumäntylevy 80*30*18 cm, Minimanista 5,90). Ihan ensikisi klikutin kiinnostuksesta lautaa kohtaan, sitten kun tyttö laittoi tassua laudalle, sitten kokonaan päälle menemisestä. Nyt ollaan siinä vaiheessa että lauta vetää kovasti puoleensa ja menee helposti laudalle seisomaan kääntyen ohjaajaan päin. Ohjaaja vielä istuu maassa noin metrin päässä laudasta. Fiona on tänä aamuna hoksannut tarjota etutassujaan pois laudalta ohjaajaan päin, ns. 2on/2off tarjonta, josta olen heti palkkaillut kovasti :) Tänä aamuna sitten lisäsin myös ensikertaa tuohon tahdotussa asennossa ollessa "ota"ksäkyn. Haluan käyttää tuota samaa käskysanaa, joka nyt muilla siitä että ottavat namin alustalta, joka alakontaktin edessä maassa. Fionan tulee seistä tuossa 2on/2off niin pitkään kunnes klikuatuksen jälkeen heitän namin sen verran kauaksi, että joutuu poistumaan laudalta hakeakseen namin... sitten taas vain odotetaan että tyttö tarjoaa uutta kontaktia :)

Pikkuhiljaa tulee alkaa vaihteleen ohjaajan sijaintia ja asentoa, jotta päästään pikkuhiljaa siihen että seison eri puolilla lautaa ja Fiona tarjoaisi 2on/2off hienosti ja suorassa :)

On myös käynyt ajatus rakentaa ihan pikkuriikkinen "puppy puomi" ja "puppy A", jotta tulisi liikeenkin kanssa tuo tarjonta myös mukaan.

Tässä pari alustavaa piirrosta "puppy" esteistä, jotka matalia & loivia liimapuumäntylevyistä tehtynä. Puomi 3:sta yhtäpitkästä (pituus 80 * leveys 30cm * paksuus 18 cm) palasta, joiden alla jonkinlainen laatikkomainen tukirakenne ja vielä hankkimatta/tekemättä A 2:sta yhtäpikästä leveämmästä (n. 80-100*50-60 cm*18cm) palasta ... siinä tukirakenne vielä ratkaisematta. Maximikorkeus molemmilla vain noin 30-40 cm. Pinta on käsittelemätön vielä ei ainakaan ole ollut liukas ... jos myöhemmin tuntuu liukkaalta maalaan esteet hiekansekasella maalilla.

Muistoissa "Niki", Care Bears White Herakles

Niki nukkui ikiuneen ;(

17.2.1998 - 11.10.2011

Nikin perheelle lämmin osanotto ja voimia surun keskelle.


Kiitos näistä Nikin kuvista.

Alla Niki nuorena poikana: