torstai 20. tammikuuta 2011

Fiona - ensimmäinen viikko...

Hyvin on meillä mennyt, tyttönen käy ulkona ainakin 4 kertaa päivässä ja tekee sinne hienosti niin pissut että kakit. Joskus pissu vielä tulee sisällekin, mutta yhä useammin paperille. Muutama ensimmäinen yö oli vaikeita, Fiona ei suostunut nukkumaan muuta kuin lähelläni, joten otin kuin otinkin (ajattelin kyllä jo silloin teenkö pahan mokan) sen soffan viereen boxiin nukkumaan. Yritetty oli kaikenlaista, mutta nyt alkaa homma luistamaan ja pikkunen on nyt nukkunut pari viimeistä yötä keittiön puolella.

Fenni ja Fiona ovat jo alkaneet tutustua toisiinsa, vielä ovat eri aikaan vauhdissa, mutta kumpikin käy mielenkiinnolla toista tervehtimässä eikä Fenni edes murise tms vaikka sillä sattuisi olemaan ruokakupissa vielä sapuskaa ja toinen tulee siihen viereen katselemaan :)
Kohta se kovin koetus tulee kun ehkä jo viikon päästä Fennille tulee pikku pentusia, toivotaan ettei suhtautuminen Fionaan muutu vaan pysyy yhtä avoimena ja suopeana. Toki kun Fennille laitetaan keittiön kulmaukseen se oma pentulaatikko, niin pitää siihen laittaa jonkinlainen este ettei Fiona pääse sinne tungeksimaan.

Eilen muistin pikku tunnelin, jonka hankin pari vuotta sitten lappalaispennuilleni ja kuinkas ollakkaan vastaanotto oli riemuisa. Ensin tutkittiin ulkopuolelta, pitihän sitä myös vähän maistaa, mutta sitten Fiona hoksasi miten kiva se oli mennä läpi (alla pari kuvaa).





Vielä ei Fionan kanssa olla alettu varsinaista harkkaamista, jokapäiväisessä toiminnassa harjoitellaan kyllä esim. "tule" sanan käyttöä, joka toimii kivasti, palkkaan hyväilyin ja rapsutuksin, samoin palkaan myös vielä jokaisen tarpeenteon ulkosalla. Fiona on jo oppinut kun tarpeet on tehty juostaan suoraan mamman luo hyväiltäväksi :) Harjoitellaan myös rauhoittumista ennen ruoan tarjoilua ja yleensä jo pieni sihahdus auttaa että pomppiminen loppuu ja tyttö istahtaa odottelemaan, pehmonen kehu ja ruokakuppi palkaksi.

Tarkoitus olisi jossain vaiheessa sisäistää klikkeri ja aloitta oma-aloitteiset harjoitteet (hyötyä/hupia). Tiedän ainakin jo että Fiona haluaa mielellään istahtaessaan eteeni nostaa oikeaa tassuaan ilmaan, joten siitä varmaankin tulee "terve" -temppu :)  Vähän on jo suunniteltu tulevaa ja kun Fiona on niin ihmisläheinen ja innostunut kaikesta yhdessä tekemisestä, voisin hyvin suuntautua sen kanssa koiratanssinkin puolelle, mm. toko ja agility harjoittelun lisäksi. Suunnitteilla on aloittaa pentu toko kursseilla kaudelta 2 ja ehkä kesällä päästä pentu agilityyn :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti