keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Eka pentukurssin tunti takana.

Eilen koitti ensimmäinen pentukurssin tunti. Paikkana rottiksien kenttä Vaskiluodossa ja kurssinvetäjänä toimii Susanna Aro. Otetiin luoksetuloa, leikkimistä ja kontaktia.
-Luoksetulossa tein niin että juoksin pois päin ja kutsuin "tule" ja vähän vielä innostin Fionaa sen juostessa, eka meni tosi hyvin, mutta toinen kerta Fiona kiihtyi aivan liikaa. Se jo odottaessaan alkoi vinkua kimakalla äänellä .. odotin hetken ja kutsuin vasta kun se hivenen rauhallisempi, mutta kimakka vinkuminen kuului myös juoksun aikana ... ensikerralla otetaan luoksetuloharjoitus hyvin hillitysti ilman mitään ylimääräistä innostamista.
-Leikkimisessä kokeilin mukanani tuodulla fleche lelulla, mutta vain saalistusosio oli innokasta, mutta sitten taisteluvaihetta ei tullut :( ... löysin maasta risun, jolla kokeilin myös, no sillähän se taistelukin onnistui ja voitettuaan risun Fiona käveli pöyheänä risu suussa. Pyysin tuomaan ja vaihdoin risun namiin :)
-Kontaktiharkassa käytin hyväksi klikkerimerkintää joka kerta kun Fiona otti silmäkontaktin ja naksuja kuului hyvin kiitettävään tahtiin :) Sitten kun kokeilin vaikeuttaa ja käänsin palkkauksen jälkeen hivenen selkää kesti aika kauan ennenkö Fiona hoksasi tulla eteeni hakemaan kontaktia, mutta onnistui sentään muutaman kerran. Lopuksi otettiin vielä uudellen halpompia kontakti harjoituksia.


Ryhmässämme oli mukana Fionan
lisäksi 2 dobberia, 2 rottista ja Heta.
Fiona oli porukasta vanhin (6kk),
muut iältään noin 3-4 kk ...
vaikka osa jo paljon isompia :)

Saatiin kiva aloituslahjakin,
nameja & vetolelu, Kiitos ;)

Ensi tiisataina nähdään taas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti